Aiesopimus

Aiesopimus on kaksi tai useamman osapuolen laatima asiakirja, jossa osapuolet ilmaisevat aikomuksensa neuvotella ja mahdollisesti solmia myöhemmin sitova lopullinen sopimus. Sitä käytetään yleisesti ennen kaupallisia hankintoja, fuusioita, yhteisyrityksiä, kiinteistökauppoja tai julkisen sektorin hankkeita. Aiesopimus määrittelee neuvottelujen kohteen, keskeiset termit (esimerkiksi hinnat, määrät, aikataulu), vastuut, due diligence -menettelyn sekä valvomaan prosessin raameja.

Lakisääteinen asema ja sitovuus vaihtelevat. Yleensä aiesopimus on ei-sitova ja osapuolet voivat vetäytyä ilman seuraamuksia, ellei sopimukseen ole nimenomaisesti kirjattu sitovia velvoitteita. Yleensä kuitenkin jokin osa, kuten salassapito, yksinoikeus neuvotella, kustannusten jakaminen tai tiettyjen esivaiheiden noudattaminen, voidaan tehdä sitovaksi. On tärkeää määritellä mitkä kohdat ovat sitovia ja mitkä eivät, sekä mahdollinen seuraamuskäytäntö.

Sopimuslajina aiesopimus sisältää tyypillisesti: osapuolet ja tarkoitus, keskeiset ehdot, salassapito, yksinoikeus, due diligence -järjestelyt, aikataulu, ehtojen ratkaisu sekä sovellettava laki ja oikeuspaikka. Prosessin luonnetta korostetaan usein, että lopullinen, sitova kaupan tai yhteistyön sopimus tehdään aiesopimuksen pohjalta.

Koska aiesopimus sitoo vain rajoitetusti, osapuolien kannattaa kiinnittää huomiota selkeään kieleen ja ohjeistukseen riskeistä sekä mahdollisiin oikeudellisiin seuraamuksiin.