12sävelinen

12sävelinen, eli 12-sävelinen tai dodekafoninen sävellystekniikka, on 20. vuosisadan modernismin keskeinen sävellystapa. Sen perusidea on käyttää kromatian 12 sävelkannan säveliä järjestettynä yhtenä sävelrivin (tone row) muodossa. Rivin jokainen sävel esiintyy teoksen aikana ennen arvoja toistuvan rivin mahdollisia uusia ottoja, mikä antaa teokselle atonaalisen rakenteen ilman ennalta määrättyä tonaliteettia. Rivi asetetaan siten, että siitä muodostuu teoksen materiaali ja kehys.

Rivin muunnelmia ovat muun muassa transpositio (Tn), inversio (I) sekä näiden yhdistelmät, sekä retrogradointi (R) ja retrogradiinversio (RI). Näitä muunnelmia voidaan käyttää peräkkäin tai miksaamalla, jolloin teokselle saadaan monipuolinen mutta systemaattinen rakennetta.

Historia ja vaikutus: 12-sävelinen tekniikka kehittyi Arnold Schönbergin johtamassa Second Viennese School -suuntauksessa 1920-luvulla osana dodekafonian tutkimusta. Tekniikka levisi myöhemmin laajasti Bergin ja Webernin kautta ja vaikutti moniin nykymusiikin säveltäjiin ympäri maailmaa. Se tarjosi systemaattisen vaihtoehdon tonaliteetille ja johti erilaisiin serialistisiin ja post-serialistisiin käytäntöihin. Vaikka tekniikkaa on sovellettu erikokoisissa ja -tyyppisissä teoksissa, sen keskeinen idea on säveltopyynti riippuvaisesta sävelistä, eikä perinteisestä ainoan tonaliteetin keskittämisestä.

Käyttö: 12-sävelinen voidaan toteuttaa perinteisin rivin jokaisen sävelen täyttäessä rivin, sekä laajemmin säveltäjien valitessa riveilleen erilaisia muunnelmia. Tekniikkaa käytetään erityisesti modernin klassisen musiikinsäveltämisessä sekä serialismin ja sen jälkeisessä sävellyksessä suunnannäyttäjänä.