äänenvaihteluun

Äänenvaihtelu on kielitieteen käsite, jolla tarkoitetaan äänteiden vaihtelua saman sanaperheen sisällä tai saman kielen eri muodoissa. Vaihtelu voi ilmetä sekä nykykielen rakenteessa (synkroninen) että kielen historiallisessa kehityksessä (diakroninen). Äänenvaihtelu on keskeinen ilmiö äännejärjestelmien ja morfologisten vaihtelujen ymmärtämisessä, ja se auttaa selittämään sekä säännöllisiä että epäsäännöllisiä muotoja sekä sanojen alkuperää.

Tyyppejä ja malleja ovat muun muassa ablaut, umlaut ja konsonanttivaihtelu. Ablaut on sisäinen vokaalivaihto sanaperheissä: esimerkiksi englannin strong-verbien sing–sang–sung tai go–went—sanastossa esiintyvä vokaalin vaihtelu. Umlaut tarkoittaa vokaalin fronttien tai muun koodin muuttumista ympäröivän piirteen vaikutuksesta, kuten saksan Haus–Häuser tai Mutter–Mütter, joissa vokaali muuttuu äidinkielen muunnelmaperusteiden vuoksi. Konsonanttivaihtelu (konsonanttivaihtelu) viittaa konsonanttien vaihteluun eri muodoissa tai taivutusyhteyksissä, ja sitä tavataan monissa kielissä, mukaan lukien suomalais-virolaiset kielet. Vokaaliharmonia on ilmiö, jossa ympäristön vokaalit vaikuttavat toisten vokaalien ominaisuuksiin sanaperheen sisällä, ja sitä esiintyy sekä turkissa että monissa muissa kielissä.

Äänenvaihtelu heijastaa sekä morfologista tarvetta (esimerkiksi taivutusmuotojen erottaminen) että historiallisen kehityksen äännerakenteita. Se on tärkeä työkalu kielten välisessä sukulaisuudessa, etymologiassa ja rekonstruoinnissa, sekä varoittava merkki, että kaikki vaihtelut eivät ole vielä säännöllisiä tai sen hetkisiä tuotoksia, vaan osa kielen pitkäaikaista kehitystä.