äänikorkeuksien

Äänikorkeus, tai pitch, on äänen ominaisuus, joka kuvaa kuinka korkeana tai matalana ääni koetaan. Se on yksi äänen perustunnuspiirteistä yhdessä voimakkuuden (loudness) ja soinnin (timbre) kanssa. Äänikorkeus määräytyy ensisijaisesti äänilähteen värähtelytaajuudesta. Mitä korkeampi taajuus, sitä korkeampana ääni koetaan. Taajuus mitataan hertseinä (Hz), jotka edustavat värähtelyjen määrää sekunnissa.

Ihmisen kuuloalue on tyypillisesti noin 20 Hz:stä 20 000 Hz:iin. Puheessa äänikorkeus vaihtelee puhujan sukupuolen, iän ja tunnetilan mukaan. Miehillä keskimääräinen puheen perustaajuus on matalampi kuin naisilla. Musiikissa äänikorkeus on keskeinen elementti, ja sävelkorkeudet muodostavat melodioita ja harmonioita. Eri soittimilla ja äänillä on omat tyypilliset äänikorkeusalueensa.

Äänikorkeuden havaitseminen on monimutkainen prosessi, johon osallistuu korvan rakenne ja aivojen tulkinta ääniaalloista. Vaikka taajuus on ensisijainen äänikorkeuden määrittäjä, myös äänen voimakkuudella ja soinnilla voi olla lievää vaikutusta sen kokemiseen. Äänikorkeuden muutokset ovat tärkeitä paitsi musiikissa ja puheessa, myös monissa muissa äänisignaalien käsittelyn sovelluksissa.