Äärilämpötilat

Äärilämpötilat ovat ilmakehän suurimpien ja pienimpien mitattujen lämpötilojen ilmentymiä sekä tietyillä alueilla että maailmanlaajuisesti. Ne kuvaavat lämpötilan ääripäitä, kuten korkeita helteitä ja ankaria pakkasia, ja niitä mitataan celsius- ja fahrenheit-asteina.

Maailmanlaajuiset absoluuttiset äärilämpötilarekisterit: korkeimman ilmakehän lämpötilan virallinen ennätys on 56,7 °C (134 °F) Furnace Creek Ranchissa Death Valleyssa, Kaliforniassa, 10. heinäkuuta 1913. Kylmin tunnettu ilmakehän lämpötila on −89,2 °C (−128,6 °F) Vostokissa, Antarktikalla, 21. heinäkuuta 1983. On huomioitava, että eräät vanhat mittaukset ovat epävarmoja ja lukuarvoja on verifioitu myöhemmin.

Äärilämpötilat ovat paikallisesti riippuvaisia tekijöistä kuten ilmastosta, korkeudesta, maaperän ominaisuuksista ja kosteudesta. Sisämaa-alueilla nähdään usein korkeita lämpötiloja, kun taas napa-alueet ja vuoristot kokevat matalampia arvoja. Mittaukset tehdään WMO:n standardien mukaisesti ja niiden vertailtavuus sekä pitkän aikavälin trendien seuraaminen varmistetaan luotettavilla mittausasemilla.

Äärilämpötiloihin liittyy sekä ihmisten terveys- ja turvallisuusriskit että vaikutus maatalouteen, infrastruktuuriin ja energiankulutukseen. Ilmastonmuutoksen arvioidaan lisäävän äärilämpötilojen esiintymistä sekä hellejaksoja että äärimmäisiä pakkasjaksoja, mikä puolestaan tehostaa sopeutumistarpeita.