ylläpitohoitoa

Ylläpitohoito on hoitomuoto, jonka tavoitteena on ylläpitää saavutettua hoitovastetta ja estää relapsi tai taudin eteneminen. Sitä annetaan usein sen jälkeen, kun potilaan tilanne on saatu vakaaksi alkuvaiheen hoidolla. Hoitomallin kesto ja annostus ovat yksilöllisiä ja voivat jatkua vuosia. Se eroaa induktiivisesta hoidosta, jonka tarkoituksena on saavuttaa tilan nopea kontrolli.

Käyttökohteita on useilla alueilla: syöpähoidoissa adjuvantti- ja ylläpitomuodot, krooniset autoimmuunisairaudat, neurologiset ja psykiatriset tilat sekä elinsiirtoihin liittyvä immunosuppressio. Tavoitteena on vähentää relapse- tai uudelleenkäynnistymisriskkiä, pidentää elinikää tai parantaa elämänlaatua. Ylläpitohoito on usein pienemmän annostuksen ja pitkäkestoisen käytön arkipäivää.

Seuranta on tärkeää: säännölliset kontrollit, laboratorio- ja kuvantamistutkimukset auttavat varmistamaan, että hoito toimii ja haittavaikutukset pysyvät hallinnassa. Pitkäaikainen hoito voi aiheuttaa haittavaikutuksia sekä kustannus- ja vuorovaikutusriskejä. Potilaan sitoutuminen ja hoidon oikea-aikainen jatkaminen ovat olennaisia relapsin välttämiseksi.

Esimerkkejä: hormoniterapia kuten tamoksifeeni rintasyövän jälkeen sekä kohdennetut lääkkeet kuten imatinibi kroonisen myeloidisen leukemia hoidossa voivat toimia ylläpitoina. Elinsiirtoihin liittyvä jatkuva immunosuppressio sekä kroonisten autoimmuunisairauksien pitkäaikainen metotreksaatti- tai azatiopriinihoito ovat yleisiä käytäntöjä.

Päätökset tehdään yksilöllisesti ottaen huomioon relapsiriski, sietokyky, haittavaikutukset sekä potilaan arki ja mielipide. Hoito suunnitellaan usein moniammatillisesti ja potilaan kanssa yhteisymmärryksessä.