voimattomuuden

Voimattomuuden käsite viittaa subjektiiviseen kokemukseen siitä, ettei yksilöllä ole vaikutusmahdollisuuksia tapahtumien kulkuun tai omaan elämäänsä. Se voidaan nähdä sekä psykologisena tilana että sosiaalisen, taloudellisen ja poliittisen aseman heijastumana. Suomen kielessä sana muodostuu voima-sanan ja -ttomuuden päätteen kautta; genetiivissä esimerkiksi voimattomuuden käyttö esiintyy usein määrittelevissä lauseissa, kuten voimattomuuden ilmenemismuodot tai voimattomuuden vaikutukset.

Voimattomuus jakautuu eri tasoille ja konteksteille. Psykologisessa mielessä kyse on koetusta hallinnan puutteesta ja kyvystä vaikuttaa omiin tapahtumiin. Pitkäaikainen stressi, trauma, krooninen sairaus tai vammaisuus voivat lisätä voimattomuuden tunnetta. Hyvin tunnettu ilmiö on oppinut avuttomuus, jossa toistuva epäonnistuminen oppii väistämään toiminnan ja muun muassa negatiivinen ajattelu vahvistaa passiivista käytöstä.

Sosiaaliset ja rakenteelliset tekijät voivat lisätä voimattomuuden kokemusta: resurssien puute, syrjintä, epäoikeudenmukainen vallankäyttö, työttömyys sekä sosiaalinen eriytyminen voivat heikentää yksilön mahdollisuuksia vaikuttaa. Poliittisella tasolla voimattomuuden tunne voi johtaa vähäiseen osallistumiseen ja mielikuvaan, ettei yksilön tai yhteisön panos merkitse.

Vaikutukset kattavat itsetunnon, mielialan ja toimintakyvyn; voimattomuus voi lisätä vetäytymistä ja terveysriskientaa. Käsittely keskittyy yleensä sekä yksilön että yhteisön voimauttamiseen: kognitiivinen käyttäytymisterapia, itseohjautuvuuden ja itsearvioinnin vahvistaminen sekä sosiaalisen tuen ja resurssien lisääminen. Tutkimuksessa käytetään mittareita kuten koetun kontrollin ja hallinnan tunteen sekä menneisyyden kokemusten vaikutusten arviointia.