virulenssissä

Virulenssi on taudinaiheuttajan kyky aiheuttaa sairautta isännässään. Se kuvaa sekä taudin vakavuutta että isäntäorganismin toimintakyvyn menetystä, jonka mikrobi aiheuttaa. Virulenssi ja patogeenisyys ovat läheisiä käsitteitä: patogeenisyys viittaa yleiseen kykyyn aiheuttaa sairautta, kun virulenssi tarkastelee taudin vakavuutta ja haittojen voimakkuutta.

Virulenssitekijät ovat ominaisuuksia, joiden avulla taudinaiheuttaja selviää isäntäelimistössä. Näihin kuuluvat toksiset aineet (eksotoksiinit ja endotoksiinit), kapseli, adhesiinit sekä mekanismit, joilla mikrobia autetaan tarttumaan, tunkeutumaan kudoksiin ja välttämään isännän immuunivastetta. Lisäksi entsyymit, jotka vahingoittavat kudosta, sekä rakenteelliset ominaisuudet, jotka auttavat mikrobia kiinnittymään ja leviämään isäntään, vaikuttavat virulenssiin.

Arviointi: Virulenssia mitataan usein koe-eläin- tai kudosmalleissa, joissa tutkitaan annoksen ja taudin vakavuuden suhdetta (esim. LD50 tai ID50). Isäntätekijät, kuten ikä, yleinen terveydentila ja immuunivaste, sekä patogeenin omat ominaisuudet, vaikuttavat tuloksiin, joten virulenssin ilmeneminen on kontekstiriippuvaista.

Evoluutio ja epidemiologia: Virulenssi on osa taudinaiheuttajan sopeutumista ympäristöön ja isäntäänsä. Korkea virulenssi ei aina lisää tartuttavuutta, ja lievä virulenssi voi joskus edistää leviämistä. Eri isäntäpopulaatiot ja olosuhteet voivat suosia erilaisia virulenssitasoja, minkä vuoksi virulenssi on monitahoinen ominaisuus, jota tutkitaan sekä biologian että terveydenhuollon kannalta.