virheentorjuntajärjestelmistä

Virheentorjuntajärjestelmät, tunnetaan myös nimellä virheenkorjauskoodit tai virheenkorjausjärjestelmät, ovat tekniikoita, joita käytetään digitaalisessa tiedonsiirrossa ja tallennuksessa havaitsemaan ja korjaamaan virheitä, jotka voivat syntyä esimerkiksi kohinan tai häiriöiden vuoksi. Näiden järjestelmien päätehtävä on varmistaa tiedon eheys ja luotettavuus.

Perusidea virheentorjuntajärjestelmissä on lisätä lähetettävään tietoon ylimääräisiä bittejä, ns. tarkistusbittejä. Nämä tarkistusbitit lasketaan alkuperäisen datan perusteella tietyllä algoritmilla. Vastaanottopäässä alkuperäinen data ja siihen liitetyt tarkistusbitit käsitellään uudelleen samalla algoritmilla. Jos laskettu tulos vastaa vastaanotettuja tarkistusbittejä, oletetaan datan olevan virheetöntä. Jos tulokset eivät vastaa, järjestelmä voi joko ilmoittaa virheestä tai, jos järjestelmä on riittävän tehokas, korjata virheen automaattisesti.

Yksinkertaisin virheenkorjausmenetelmä on pariteettitarkistus, joka voi havaita yhden bitin virheen. Monimutkaisemmat koodit, kuten Hamming-koodit ja Reed-Solomon-koodit, pystyvät sekä havaitsemaan että korjaamaan useampia virheitä, ja niitä käytetään laajasti esimerkiksi CD- ja DVD-levyissä, satelliittiviestinnässä ja muistijärjestelmissä. Valinta käytettävästä virheentorjuntajärjestelmästä riippuu sovelluksen vaatimuksista virheenkorjauskyvyn, tiedonsiirtonopeuden ja laskennallisen monimutkaisuuden suhteen.