vetysidoksista

Vetysidokset ovat epäkovalenttisia vuorovaikutuksia, joissa vetyatomi, joka on sitoutunut elektronegatiiviseen atomiin (yleisesti happi tai typpi), toimii sillan tavoin kahden toisen elektronegatiivisen atomin välillä. Sidos syntyy, kun D–H...A -mallin donor- ja acceptor-atomit löytävät toisensa: vety on osittain positiivisesti varautunut ja vastaanottava atomi tarjoaa vapaan elektroniparin. Vetysidokset ovat huomattavasti heikompia kuin kovalenttiset sidokset, mutta ne ovat keskeisiä biologisissa ja kemiallisissa prosesseissa. Tyypillinen etäisyys D–H...A on noin 2,7–3,2 ångströmiä, ja sidos on vahvimmillaan kun linja on mahdollisimman lineaarinen.

Merkitys ja esiintyminen: Vetysidoksia esiintyy monissa molekyyleissä ja ne vaikuttavat sekä fysikaalisiin ominaisuuksiin että biologisiin prosesseihin. Esimerkiksi veden nestemäisessä tilassa jokainen vesimolekyyli voi muodostaa noin 3–4 vetysidosta, mikä selittää veden korkean kiehumispisteen, suurta pintajännitystä ja nestemäisen veden rakennetta. DNA:n emäkset pariutuvat vetysidoksin: Adeniini muodostaa kaksi vetysidosta T:n kanssa ja Guaniini kolme G:n kanssa. Proteiinit hyödyntävät vetysidoksia stabiloimaan toissijaisia rakenteita, kuten alfa-heliksiä ja beeta-rakenteita, sekä vaikuttavat entsyymien toimintaan ja molekyylien sitoutumiseen. Vetysidokset ovat dynaamisia ilmiöitä, joita solut ja liuokset käyttävät hyväkseen konformaatioiden muutoksiin ja tiettyihin vuorovaikutuksiin.