vetoavuuden

Vetoavuus (veto-oikeus) tarkoittaa kykyä estää ehdotuksen, lain tai muun päätöksen toteuttaminen. Se on olennainen osa päätöksentekoprosesseja, joissa valta on jaettu usealle elimelle, ja jossa yksittäisen toimijan tai toimielimen suostumus on tarpeen. Veto voi kohdistua yhteen viranomaiseen, kuten presidenttiin, tai olla kollektiivinen oikeus, jota käyttää esimerkiksi parlamentti tai hallitus.

Veto voidaan luokitella eri tavoin. Absoluuttinen veto estää päätöksen kokonaan, kunnes veto kumotaan tai asianmukaisin menettelyin ohitetaan. Suspensiivinen (harkintaveto) antaa päätöksenteolle tilapäisen esteen, jolloin vetoa voidaan käsitellä ja ratkaista myöhemmin. Usein veto voidaan kumota esimerkiksi suurella enemmistöllä tai uudelleen käsittelemällä, jolloin päätöksestä voidaan saavuttaa laajempi tuki.

Veto on tyypillisesti voimallisimpia toimintoja, joita hallintoelimillä on. Esimerkkinä on Yhdysvaltain presidentin veto, jonka kongressi voi kumota suurella enemmistöllä molemmissa taloissa. Kansainvälisellä tasolla pysyvät jäsenet saattavat käyttää veto-oikeuttaan esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvostossa, mikä vaikuttaa päätösten lopulliseen muotoutumiseen.

Vetoavuudella on sekä lock- että pullonkaulavaikutuksia politiikassa. Se voi suojella monimutkaisten tai vähemmistöjenkin etuja sekä edistää kompromisseja, mutta samalla se voi hidastaa reformeja ja pidentää päätöksentekoa. Suomenkielisessä keskustelussa vetoavuus nähdään tärkeänä osana valtiojärjestelmän toimivuutta sekä erimielisyyksien hallintaa, mutta myös potentiaalisena esteenä nopeille muutoksille.