vernakulaarisuutta

Vernakulaarisuutta kuvaa kielen arkipäiväistä, paikallista tai sosiaalisesti tunnistettavaa ilmaisutapaa. Se kattaa ei-standardit piirteet, kuten slangin, puhekielen, alueelliset murteet ja muut ei-kirjakielellä ilmenevät variaatiot. Vernakulaarisuudella ei sinänsä ole arvoa; se heijastelee sekä autenttisuutta että yhteisön identiteetin ja tilannesidonnaisten käytäntöjen dynamiikkaa.

Termi juontuu latinan vernaculus-sanasta. Suomen kielitieteessä vernakulaarisuutta tarkastellaan ei-standardeihin, arkipäiväisiin kielenilmaisuihin sekä yhteisön kielelliseen identiteettiin liittyvänä ilmiönä.

Ilmiötä tarkastellaan monissa konteksteissa: alueellisen murteen ja puhekielen variaatioissa, kirjallisuuden ja median kielessä sekä digitaalisessa viestinnässä. Vernakulaarisuutta voidaan pitää sekä realismia vahvistavana että yhteisöllisyyden tunteen lujittajana, mutta siihen kohdistuu myös asenteellisia arvioita.

Tutkimuksessa käytetään sosiolinguistiikkaa, kenttätyötä, korpustutkimusta ja puheanalyysiä. Keskeisiä kysymyksiä ovat kielen valinnat eri tilanteissa, koodinvaihdon rooli sekä kieliasenteet ja -politiikat.

Veranakulaarisuuden tutkimus liittyy laajempiin keskusteluihin standardoinnista, kielellisestä tasa-arvosta ja kielellisestä pääomasta. Ymmärrys vernakulaarisuudesta kuvaa kielen elävyyttä sekä sitä, miten yhteisöt rakentavat identiteettiä ja vuorovaikutusta.