vernakulaarisuus

Käsite vernakulaarisuus viittaa kielen arkiseen, jokapäiväiseen käyttöön sekä siihen ilmaisemaan identiteettiin. Se kattaa paikalliset murteet, sosiaalisen kielen sekä monikielisissä yhteisöissä esiintyvät arkipäivän kielimuodot. Se asettuu usein standardikielen ja ei-standardeihin muotoihin välimaastoon, ja siihen liittyvät sekä yhteisön sisäinen yhtenäisyys että ulkoiset kielipoliittiset merkitykset.

Yhteiskuntatieteilijöille ja sosiolingvisteille vernakulaarisuus merkitsee myös sosiaalista luokittelua, status- ja identiteettikysymyksiä. Standardin prestige-kriteerit voivat erottaa kielimuotoja, jolloin vernakulaarisuus voi sekä vahvistaa että heikentää ryhmien asemaa. Arkipäivän kieli muodostaa tiloja, joissa vaihdetaan kieliä, slangia ja sanastoa; monikielisissä yhteisöissä vernakulaarisuus voi toimia kommunikaation ja solidaarisuuden välineenä sekä muodostaa uusia kulttuurisia rekonstruktioita digitalisaation ja globalisaation vaikutuksesta.

Kirjallisuudessa ja kielitieteessä vernakulaarisuuteen liittyy usein kiinnostus kuvaamaan autenttista ääntä sekä kielen ja identiteetin vuorovaikutusta. Tutkimuksessa korostuvat kielellinen variaatio, kielten kontaktit ja murre- sekä sosiolekti-ilmiöt sekä digitaalisessa viestinnässä esiintyvät vernakulaariset ilmentymät.

Vernakulaarisuus on laaja ja muuttuva käsite, jota käytetään sekä kielentutkimuksessa että kulttuurintutkimuksessa kuvaamaan kielen arkea, käytäntöjä ja yhteisön identiteettiä. Näkökulmat vaihtelevat yksilöiden ja ryhmien välillä, ja termiä sovelletaan sekä puhekielen ominaisuuksiin että kielipoliittisiin kysymyksiin.