verkkoeroisuus

Verkkoeroisuus (network distinctiveness) on käsite sosiaalisen ja teknisen verkoston tutkimuksessa, joka kuvaa, miten yksilöiden tai organisaatioiden asema verkossa erottautuu muista ja millaisia etuja tällainen asema voi tuoda. Se yhdistää rakenteelliset piirteet ja tulokset: kuka on yhteydessä kehenkin, miten informaation kulku tapahtuu sekä pääsyn resursseihin ja yhteistyömahdollisuuksiin.

Käsite pohjautuu verkostotutkimukseen ja sosiaalisen pääoman teoriaan. Burtin rakenneaukot ja Granovetterin heikot sidokset ovat keskeisiä: erottuva asema syntyy usein siitä, että toimija yhdistää aiemmin erillisiä piirejä tai tarjoaa ei-redundanttia tietoa.

Mittauksessa verkkoeroisuutta voidaan arvioida sekä perinteisillä verkkoanalyyttisillä mittareilla että laadullisesti. Keskeisiä mittareita ovat esimerkiksi aste- ja keskuksien centraliteetit (degree centrality, betweenness centrality, eigenvector centrality) sekä rakenneaukkojen määrä ja laatu. Distinctiveness voidaan lisäksi määritellä ei-redundanttien yhteyksien määrällä sekä sillä, miten hyvin toimija linkittää erilaisia alaryhmiä tai segmentejä.

Sovellukset ovat strateginen suunnittelu, innovaatioprosessit, ekosysteemien rakentaminen sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö. Verkkoeroisuus voi edistää nopeaa tiedonvälitystä, resurssien hankintaa ja kumppanuuksien muodostumista, mutta siihen liittyy myös riskit: mittausten tulkinnan haasteet ja kontekstisidonnaisuus.

Esimerkki: yritys, joka toimii sillanrakentajana yliopiston tutkimusverkoston ja teollisen maailman välillä, voi hyödyntää rakenteellisia aukkoja uusien yhteistyömallien kehittämisessä.