valaistusasteita

Valaistusasteita, tai valaistustason kirkkautta, ovat tilan tai alueen valaistuksen voimakkuuden mittayksiköitä, jotka kuvaavat sitä, kuinka paljon valoaineksen pääsy pintaan on. Valaistusasteet vaikuttavat näkyvyyteen, kontrastiin ja visuaaliseen mukavuuteen, ja niitä käytetään tilojen suunnittelussa, arvioinnissa ja energiatehokkuuden hallinnassa. Valaistusmitoituksessa keskitytään sekä yleisvalaistukseen että tehtäväkohtaiseen valaistukseen.

Mittaus ja yksiköt ovat keskeisiä: valaistusta mitataan lux- yksikössä (lumeneja per neliömetri, lm/m²). Suomessa ja monissa muissa maissa käytetään myös valokeilan jäännösarvoja kuten foot-candle (1 fc = noin 10,764 lux). Mittaukset tehdään yleensä luxometrillä siten, että havaitsijan katse ja työpinta ovat kyseisen tehtävän tasolla. Valaistusolosuhteet voivat vaihdella riippuen luonnonvalo, tilan pinnanheijastuskyky sekä lampun ominaisuuksista.

Tyypillisiä tasoja ja ohjearvoja tarjotaan tehtävien mukaan. Ulkona päivänvalon voimakkuus on suurempi kuin sisätilat, ja kirkas päivä voi saavuttaa kymmeniä tuhansia luxia. Yleisissä sisätiloissa, kuten toimistoissa, suositellaan yleensä noin 300–500 luxin tasoa yleiselle työskentelylle, kun taas tarkkaa yksityiskohtaista työtä varten määrät voivat nousta 1000–2000 luxiin tai enemmän. Suunnittelussa pyritään myös tasaisen valaistuksen ja häikäisyn hallintaan sekä riittävään vertikaaliseen valaistukseen, jotta silmät tulkitsevat paremmin kontrasteja ja syvyyden.

Säännöstö ja suunnittelu perustuukin standardeihin, kuten EN 12464-1, joka määrittelee suositellut valaistuslähtökohdat sisätiloihin eri tehtävien mukaan. Valaistusasteiden valinta huomioi energiatehokkuuden, värintoiston (CRI), säädettävyyden ja tilan käyttötarkoituksen.