uskontunnustusta

Uskontunnustus on kirkollinen ja teologinen käsite, joka tarkoittaa virallista lausumaa kristillisistä uskomuksista. Uskontunnustuksia käytetään tiivistettyinä oppina, kasteen ja kirkon jäsenyyden ehtona sekä liturgisena elementtinä.

Termi on peräisin uskonnon tunnustamisesta ja luotetusta uskosta; suomenkielinen "uskontunnustus" nojautuu latinan "confessio" ja kreikkalaisen perinteen ilmaisuihin, joissa kristilliset opit julistetaan yhteisölle.

Tyypillisesti uskontunnustus tiivistää keskeiset kristilliset uskonkohdat, kuten Jumalan olemassaolon, Jeesuksen Kristuksen jumaluuden ja ihmisyyden, hänen sovituksensa, Pyhän Hengen työ sekä kirkon, pelastuksen ja iankaikkisen elämän oppikokonaisuudet.

Historiallisesti kirkon tunnustukset juontavat juurensa varhaiskirkosta; tunnetuimpia ovat Apostolinen uskontunnustus (apostolien tunnustus) ja Nikaialainen sekä sittemmin Athanasiuksen tunnustus. Näiden tarkoitus oli varmistaa yhtenäinen opetus ja torjua harhaoppeja.

Nykyään uskontunnustukset ovat osa monien kristillisten yhteisöjen liturgiaa ja katekismusta. Ne saatetaan lukea tai lausua kasteessa, ehtoollisessa ja jumalanpalveluksessa sekä käytetään opettamisen ja jäsenyyden vahvistamisen yhteydessä.

Erilaisissa yhtey- ja oppisuuksissa käytetään sekä yleisnimiä "uskontunnustus" että erityisiä kirjoitettuja tunnustuksia, kuten Apostolisen uskontunnustuksen tai Nikaialaisen uskontunnustuksen nimiä. Suomessa keskeisiä historiallisia kirjoitettuja tunnustuksia ovat esimerkiksi Apostolisen uskontunnustuksen sekä Nikaialaisen uskontunnustuksen ja Augsburgin tunnustus kirkon historiassa.