ulkoavaruudessa

Ulkoavaruudessa tarkoittaa tilaa, joka sijaitsee Maapallon ilmakehän ulkopuolella. Yleisesti rajana käytetään Kármánin rajaa, noin 100 kilometrin korkeudessa, jonka ylittäessä suurin osa ilmakehän vaikutuksista lakkaa. Ulkoavaruudessa ei ole ilmaa, paine on käytännössä nolla ja ympäristö on äärimmäisen ankara: säteily, kylmyys tai kuumuus auringon valosta riippuen sekä mikrogravitaatio.

Olosuhteet ovat haastavat: vakuumi, äärimmäiset lämpötilavaihtelut ja korkea säteily, kuten galaktinen kosminen säteily sekä auringon purkaukset. Avaruusalukset ja instrumentit käyttävät aktiivista lämpötilan hallintaa, suojauksia ja eristemateriaaleja sekä rakenteellista kestoa kestääkseen pitkät lennot ja kuljetuksia.

Ihmiset ja teknologia: Miehitetyt tehtävät edellyttävät elämän ylläpitojärjestelmiä, kuten hapen, veden ja ilmanlaadun hallintaa sekä tilaa liikkua ja huoltaa laitteita. Avaruuskävelyt ja avaruusasemien ylläpito ovat keskeisiä osa-alueita. Miehittämätön tutkimus etenee satelliittien, teleskooppien ja robottien avulla, ja se kattaa sekä perus- että sovellustutkimuksen.

Tutkimus: Ulkoavaruus tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia tähtitieteelle, kosmologialle ja planeetta­tutkimukselle, koska ilmakehän häiriöt puuttuvat. Avaruusteleskoopit, kuten Hubble ja James Webb, tuottavat tarkempia havaintoja. Lisäksi tutkimus kohdistuu aurinkokunnan ilmiöihin, komeettoihin ja muihin suuria mittakaavoja koskeviin ilmiöihin sekä teknologian kehittämiseen, kuten pitkäaikaisten avaruuslaitteiden ja energiaratkaisujen parantamiseen.

Historia ja yhteistyö: Avaruuden tutkimus sai alkunsa 1950-luvulla kilpailuna Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välillä, muun muassa Sputnikin ja Vostokin sekä ihmisjuoksun myötä. Apollo-ohjelman kuulentojen ja myöhemmän Kansainvälisen avaruusaseman (ISS) myötä kansainvälinen yhteistyö on tärkeä osa toimintaa. Nykyisin useat maat sekä yksityinen sektori osallistuvat yhteisiin tutkimusprojekteihin ja kehitykseen.