tähtiluokituksiin

Tähtiluokituksiin viittaa järjestelmä tai järjestelmien kokonaisuus, jolla tähdet luokitellaan niiden havaittavien ominaisuuksien mukaan. Tärkeimmät luokitukset liittyvät spektriin sekä luminositeettiin, ja muodostavat yhdessä suunnan, jolla tähden lämpötila, koostumus ja kehitysvaihe voidaan päätellä.

Spektriluokat O–M perustuvat tähden spektrissä näkyviin spektroskooppisiin merkkiaineksiin ja niihin liittyviin lämpötilavaikutuksiin. O-luokan tähdet ovat kaikkein kuumia ja sinisiä, kun taas M-luokan tähdet ovat kylimpiä ja punaisia. Luokan alajaksoja (0–9) käytetään tarkemman lämpötilan erottamiseen. Luminositeettiluokkia I–V käytetään määrittelemään tähtien ikään ja kehitysvaiheeseen liittyviä ominaisuuksia: I tarkoittaa superjättejä, II suuria giantsia, III giganteita, IV subgiantteja ja V pääsarjatähtiä. Yhdessä spektrityyppi ja luminositeettiluokka saadaan esitettyä esimerkiksi G2V, kuten Aurinko, tai M2Iab josta näkyy sekä lämpötilan että kokoluokan viittaukset.

Historiallisesti tähtiluokitukset kehittyivät 1800–1900-luvulla märkäin Sekchin ja myöhemmin Annie Jump Cannonin sekä Morganin ja Keenanin kehittäessä MK-järjestelmän, joka yhdistää spektrityypin ja luminositeetin. Modernit tutkimukset täydentävät luokitusta fotometrialla ja spektroskopialla, ja suurten galaktisten sekä kosmoksen kartoitusten myötä tähtiluokitukset ovat keskeinen osa Hertzsprung–Russellin diagrammia ja erilaisten tähtipopulaatioiden analyysiä.

Nykyään tähtiluokitukset ovat välttämättömiä tähtien fyysisten ominaisuuksien, kuten lämpötilan, massan, iän ja metallisuuden, arvioinnissa sekä kehitysvaiheen määrittämisessä. Ne tukevat muun muassa star formation -tutkimusta ja galaksien evoluution perusteellista ymmärtämistä.