teonsanamuotoja

Teonsanamuotoja on kieliopillinen termi, jolla viitataan verbien ei-finiitteihin muotoihin. Näitä muotoja käytetään ilmaisemaan toimintaa ilman, että niiden avulla määritellään suoraan lausetta hallitsevaa subjektia, persoonaa tai tarkkaa aikamuotoa. Teonsanamuotoja käytetään lauseessa sekä adjektiivisesti, adverbiaalina että nominaalisena käsitteenä, ja ne ovat keskeisiä monissa rakennetyypeissä.

Keskeiset teonsanamuotojen ryhmät ovat infinitiivit, partisiipit sekä nominalisoidut teonsanat. Infinitiivit ovat verbin perusmuotoja, kuten tehdä ja nähdä, ja niitä käytetään ilmaisemaan tarkoitusta tai yleistä toimintaa sekä lauseen osana moninaisia ilmauksia. Partisiipit ovat ei-finiittejä taivutusmuotoja, joita käytetään adjektiivisesti tai täydentävinä muotoina. Suomessa tyypillisiä partisiippejä ovat esimerkiksi tekemässä tai tehty, sekä niistä johdettujen atribuuttien ja predikaattien rakenne. Nominalisoituneet teonsanat, kuten tekeminen, näkeminen ja kirjoittaminen, toimivat substantiiveina ja voivat olla lauseen subjekteja, objekteja tai muuta processia kuvaavia kohteita.

Käyttö ja funktionaalinen merkitys teonsanamuodoille ovat monipuolisia. Ne mahdollistavat toiminnan ilmaisun useissa konteksteissa ilman finite-verbin taivutusta, ne voivat ryhdyttää ajan, etenkin aspektin, ilman että pääteksti taivutetaan erikseen. Esimerkiksi nominalisoitu teonsana voi toimia lauseen subjekti- tai objektiroolina, kun taas infinitiivit tai partisiipit voivat liittyä toisiin verbeihin ilmaisemaan tarkoitusta, aikaa tai tapausta.

Teonsanamuotoja käsittelevät kieliopilliset lähteet opettavat niiden eron, muodon ja käytön suhteessa finitteihin sekä niiden syntaktisiin rooleihin lauseessa.