tarkoitusfilosofinen

Tarkoitusfilosofinen, tai teleologinen, on adjektiivinen termi, jolla kuvataan selitys-, teoria- tai menetelmäkokoelmaa, jossa ilmiöitä luonnehditaan tai perustellaan päämäärien, päätepisteiden tai lopputulosten avulla. Sanan juuret ovat tarkoitus-sanan ja filosofisen ajattelun yhdistämisessä; vastaava käsite esiintyy monissa kielissä teleologisena.

Historian ja käytännön piirissä tarkoitusfilosofinen ajattelu liittyy erityisesti Aristoteleen opetuksiin, joissa luontaiset prosessit ja elämänmuodot saatetaan selittää päämäärän kautta (final causa). Tällöin luontoa ja inhimillistä toimintaa lähestytään järjestelmällisesti tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta. Keskiajalla teleologia sai osansa naturalistisessa ja teologisessa ajattelussa, ja se on vaikuttanut sekä etiikan että luonnontieteen klassisissa lähestymistavoissa.

Uudemmassa filosofiassa teleologia on herättänyt kritiikkiä ja uudelleen tulkintaa. Immanuel Kant käytti teleologista arviointia väliaikaisena, säätelevänä ajatuksena, jonka avulla voimme hahmottaa biologisten olioiden järjestäytymistä ja ymmärtää elämää kokonaisuutena, ei suoraan väitetyn luonnonilmiön ominaisuutena. Darwinin evoluutioteoria tarjosi mekanistisen, ei tarkoitukselliseen päämäärään viittaavan selityksen elinten sopeutumiselle, mikä on merkinnyt merkittävää muutosta teleologian merkitykseen biologiassa. Nykyään teleologisia ja func­tionaalisia selityksiä käytetään edelleen erottamaan tarkoitusperäiset tai päämääräperusteiset näkökulmat luonnossa ja etiikassa sekä erilaisten toimien tulosten arvioinnissa.

Tärkeitä erottuvia käsitteitä ovat teleologia vastaan funktionaalinen selitys sekä teleonomia, joka viittaa ilmeiseen tarkoituksellisuuteen ilman, että kyseessä olisi todellinen päämäärä. Tarkoitusfilosofinen käsite rikastuttaa sekä etiikan että luonnontieteen keskustelua, mutta sitä kriittisesti tarkastelevat näkökulmat korostavat, ettei tarkoitusperä automaattisesti todista luonnon todellista tarkoitusta.