tarkoittamisessa

Tarkoittamisessa on suomalaisen kielen kieliopillinen termi, joka viittaa merkityksen osoittamisen tai ilmaisemisen prosessiin. Se on inessiivimuoto sanasta tarkoitittaminen, ja sitä käytetään kuvaamaan sitä, miten sanat tai ilmaukset ilmentävät tarkoitettua merkitystä.

Termi on yleinen kielitieteessä, semantiikassa ja käännösteoriassa, missä analysoidaan eroa kirjaimellisen merkityksen ja puhujan tai kirjoittajan tarkoittaman merkityksen välillä. Tarkoittamisen käsite avaa myös keskustelun siitä, miten konteksti, kulttuuriset tekijät ja viestinnän tilanne vaikuttavat ymmärrykseen.

Verrattuna sanoihin kuten merkitys tai tarkoitus, tarkoitettaminen korostaa sitä prosessia, miten merkitys rakentuu sanojen, painotusten ja kontekstin yhteisvaikutuksesta. Semanttisessa analyysissä erotetaan usein kirjaimellinen merkitys ja puhujan tarkoittama merkitys, ja konteksti sekä kielenkäytön tilanne vaikuttavat näiden välillä siirtelyyn.

Morfologia: tarkoitettaminen on nominaalisoitunut verbi; inessiivinen muoto tarkoitettamisessa muodostuu lisäämällä -ssa. Käytännössä termiä käytetään kuvaamaan sitä, miten merkitys muovautuu viestinnän tilanteessa. Esimerkkinä voidaan mainita, miten konteksti muokkaa merkityksen tulkintaa — tässä tuotetaan ja tarkastellaan juuri tätä prosessia, jonka kautta tarkoitetaan ja ymmärretään sanojen merkitys.