taivutusrakenteiden

Taivutusrakenteet (taivutuksen rakenteet) muodostavat suomen kielen morfologian keskeisen kokonaisuuden, jonka avulla sanojen perusmuodot muuttuvat ilmaisemaan kieliopillisia suhteita kuten paikkaa, omistusta, aikaa ja henkilöä. Taivutus kattaa sekä substantiivien, adjektiivien ja pronominien että verbien ja niiden osallistujien muodonmuutokset. Suomen taivutus on monimuotoista ja siihen vaikuttavat ilmaisutapa, vokaali- ja consonanttihapaino sekä astevaihtelu (graduaatio).

Substantiivien ja adjektiivien taivutus perustuu sijamuotoihin sekä lukuihin. Sijamuotoja on paljon, mukaan lukien nominatiivi ja genetiivi sekä useita paikallissijoja kuten inessiivi, elatiivi, illatiivi, adessiivi, ablatiivi, allatiivi, essiivi, translatiivi ja abessiivi. Näillä muodot ilmaisevat muun muassa sijaintia, kuulumista, omistussuhdetta ja tiloja. Sanan vartalo voi lisäksi kokea astevaihtelua ja vokaaliharmonia vaikuttaa suffixien muotoon.

Verbit taivutetaan persoonan mukaan ja niillä on aika- ja moodiasetelma. Finite-verbien taivutus kattaa sekä preesensin että imperfektin kaltaiset aikamuodot sekä indikatiivin ja muiden moodien like konditionaalin ja potentiaalin. Negatiiviset lauseet muodostetaan yleensä käyttämällä ei- apuverbin kanssa pääverbin taivutettua muotoa (esim. en puhu, emme nähneet). Lisäksi verbeille on käytössä passiivi ja erilaiset partisiipit sekä infinitiivimuodot.

Taivutusrakenteet ovat keskeisiä sekä kieliopin opiskelussa että kielenrakenteiden ja kieliteknologian sovelluksissa. Ne ovat alttiita poikkeuksille ja säännöllisten sekä epäsäännöllisten verbien sekä lainasanojen vaikutuksille.