taivutusliitteitä

Taivutusliitteet ovat suomen kielen sanan loppuun lisättäviä morfeemeja, jotka taivuttavat sanan kieliopillisesti. Niillä ilmaistaan muun muassa sijamu-en, lukumäärä sekä persoona ja aikamuoto. Taivutusliitteet ovat keskeinen osa suomen ausi toimintaa ja ne voivat koskea substantiiveja, adjektiiveja, pronomineja sekä verbejä. Niiden tarkoituksena on muuttaa sanan merkitystä tai rakennetta ilman, että varsinaista uutta runkoa muodostuu.

Nominaaleissa taivutusliitteet ilmentävät sekä lukua että sijamuotoa. Esimerkkejä: kissa (nominatiivi yksikkö) → kissat (monikko, -t); kissan (genetiivi, -n); kissaa (partitiivi, -a/-ä); kissassa (inessiivi, -ssa); kissasta (elatiivi, -sta/-stä); kissaan (illatiivi, -an/-en); kissalle (allatiivi, -lle); kissalla (adessiivi, -lla); kissalta (ablatiivi, -lta/-ltä); kissaksi (translatiivi, -ksi); kissana (essiivi, -na). Taivutusliitteet myös liittyvät sijamuotojen vuorovaikutukseen monikossa ja yhdistävät usein useita ominaisuuksia samaan sanaan.

Ominaisuudeltaan omistussuhteita ilmaisevat possessiiviset pääteet voivat liittää omistajan muun muassa sanan loppuun: kissani, kissasi, kissansa, kissamme, kissanne. Nämä liitteet osoittavat omistajan persoonan (minä, sinä, hän, me, te, he) ja voivat vaihdella sanan äänteellisen harmonian mukaan.

Verbeissä taivutusliitteet ilmaisevat enimmäkseen persoonan ja luvun sekä, joissain tapauksissa, moduksen tai aikamuodon. Esimerkiksi pelata: minä pelaan, sinä pelaat, hän pelaa, me pelaamme, te pelaatte, he pelaavat. Näin finiittiset muodot osoittavat, kuka tekee ja millä aikavälillä.

Taivutusliitteet noudattavat vokaaliharmoniaa ja voivat muuttaa muotoaan stemmin mukaan. Ne voivat muodostaa pitkiä sanayhdistelmiä, kun useampi pääte liitetään peräkkäin. Taivutusliitteet ovat olennainen osa suomen kielten rakennetta, erottuvat kuitenkin derivaatio-päätteistä, jotka eivät niinkään taivuta vaan luovat uusia sanoja.