taivutuskohtia

Taivutuskohdat ovat kielitieteellinen termi, jolla tarkoitetaan sanojen taivutuksessa esiintyviä paikkoja, joissa muoto muuttuu. Suomessa taivutus on useimmiten loppuliitteiden lisäystä juureen, mutta siihen voi liittyä myös vartalon sisäisiä muutoksia kuten vokaaliharmonia tai konsonanttivaihtelua. Taivutuskohtia käytetään ilmaisemaan kieliopillisia ominaisuuksia kuten sijamuotoja ja lukua nomineissa sekä persoonaa, aikamuotoa ja moodia verbeissä.

Nimen taivutuskohtia voidaan havainnollistaa sanalla talo. Nominatiivi yksikkö: talo; genetiivi yksikkö: talon; partitiivi yksikkö: taloa; inessiivi yksikkö: talossa; elatiivi yksikkö: talosta. Monikossa vastaavat taivutuskohtat: nominatiivi talot, genetiivi talojen, partitiivi талoja, inessiivi taloissa, elatiivi taloista. Nämä loppuliitteet ovat tyypillisiä taivutuskohtia, joihin määrä, lukumäärä ja sijamuoto tarttuvat.

Verbeissä taivutuskohtia muodostavat henkilön ja luvun ilmaisemiset sekä aikamuodon ja mookin merkit. Esimerkkinä verbistä mennä: minä menen (1. yks. preesens), sinä menet (2. yks. preesens), hän menee (3. yks. preesens). Menin, menit, meni, menimme, menitte, menivät ilmaisevat menneisyyden. Lisäksi verbeihin liittyy taivutuskohtia ei-finitiveihin muotoihin, kuten menne- tai -määriteinfinitiiveihin sekä -va/-vä participleihin.

Taivutuskohtien analysointi on keskeistä kielitieteessä, kielentutkimuksessa ja sovelluksissa kuten kieltenopetuksessa sekä käännöstekniikassa ja kieliportaalien morfologisessa analyysissä.