taaksepäinvaikuutta

Taaksepäinvaikutusta, suomeksi myös takautuvaa vaikutusta tai jälkivaikutusta, käytetään yleisesti lainsäädännössä ja oikeustieteessä kuvaamaan tilannetta, jossa uusi laki tai säännös pyritään soveltamaan jo olemassa oleviin oikeussuhteisiin tai tekoihin, jotka ovat tapahtuneet ennen lain voimaantuloa. Tämä periaate on usein ristiriidassa oikeusvarmuuden ja oikeuskehityksen luonnollisen etenemisen kanssa, sillä kansalaisilla ja yrityksillä on oikeus luottaa siihen, että heidän toimintaansa sääntelevät lait ovat voimassaolevia ja ennakoitavia.

Yleensä taaksepäinvaikutus on kiellettyä, erityisesti rikosoikeudessa, missä se voi rikkoa perustuslaillista vaatimusta laillisuusperiaatteesta. Uusi laki ei saa luoda rikosoikeudellista vastuuta teosta, joka ei ollut rangaistava tekohetkellä. Siviilioikeudessa taaksepäinvaikutusta voidaan tietyin edellytyksin soveltaa, mutta se vaatii yleensä selkeän lainsäätäjän tarkoituksen ja perustelun. Tällöin on tärkeää punnita uusien säännösten hyötyjä ja haittoja suhteessa olemassa oleviin oikeussuhteisiin.

Oikeuskäytännössä taaksepäinvaikutusta arvioidaan tapauskohtaisesti, ottaen huomioon lainsäätäjän tarkoitus, lain luonne ja perustuslailliset vaatimukset. On myös erotettava varsinainen taaksepäinvaikutus tilanteista, joissa laki vain täsmentää tai selventää olemassa olevia säännöksiä ilman, että se muuttaa olennaisesti oikeudellista asemaa. Tällöin kyse ei ole varsinaisesta taaksepäinvaikutuksesta.