syyteharkinnasta

Syyteharkinta on Suomen rikosprosessin keskivaihe, jossa syyttäjä arvioi, onko poliisin tutkimuksessa kertyneellä aineistolla riittävä näyttö sekä oikeudelliset edellytykset nostaa syyte. Sen tehtävänä on toimia portinvartijana ennen oikeudenkäyntiä: jos todisteet ja lainkohdat täyttyvät, asia siirtyy käräjäoikeuteen, muuten syyte voidaan hylätä tai tutkimus voidaan lopettaa muulla tavalla.

Syyteharkinnalla vastaa yleensä paikallinen syyttäjä, joka käyttää tarvittaessa apunaan tutkijoita ja muuta viranomaistukea. Päätös perustuu sekä näyttöön että rikoskäytäntöön: epäillyn rikoksesta täytyy olla perusteltu epäily sekä tunnusmerkistö täyttävä teko ja riittävä todiste asian todistamiseen. Syyteharkinnassa voidaan pyytää lisäselvityksiä tai tarkennuksia ennen lopullista päätöstä.

Käytännössä syyteharkinta johtaa jompaankumpaan: nostetaan syyte eli asia siirtyy käräjäoikeuden käsiteltäväksi, tai päätetään, ettei syytettä nosteta (syyttämättä jättäminen) ja tutkinta päätetään. Syyteharkintapäätös tehdään kirjallisesti ja siihen tulee perustelut; tarvittaessa siitä voi tehdä oikaisun tai muutoksenhakua vastaava valitus.

Syyteharkinta on tärkeä vaihe oikeusvaltion periaatteiden, yksilön oikeusturvan ja syyttömyysolettaman toteutumisessa: se varmistaa, että syytteet perustuvat riittävään ja relevanttiin näyttöön ennen oikeudenkäyntiä.