stigmatisointiin

Stigmatisointi on sosiaalinen prosessi, jossa yksilöitä tai ryhmiä nähdään negatiivisesti, leimataan ja erotetaan perustein, jotka voivat olla kulttuurillisia, yhteiskunnallisia tai terveysperustaisia. Se ylläpitää eriarvoisuutta ja syrjintää sekä rajoittaa kohteisiin liittyviä mahdollisuuksia. Käsitteen taustalla on sekä yksilölliset asenteet että laajemmat rakenteelliset tekijät, ja sitä kuvataan usein leimaamisen, stereotyyppisen ajattelun ja ryhmäerottelun kautta. Goffmanin mukaan stigma syntyy, kun poikkeus tai häiritsevä ominaisuus saa sosiaalisen arvon ja moraalisen arvostuksen heikkenemisen.

Stigmatisoinnin mekanismeihin kuuluvat leimaaminen, jolloin ominaisuus määritellään negatiivisesti; stereotyyppinen ajattelu, joka yksinkertaistaa ja yleistää; sekä sosiaalinen erottelu ja siitä seuraava eriarvoisuus. Lisäksi valta ja rakenteet vaikuttavat siihen, miten pääsy resursseihin kuten terveydenhuoltoon, koulutukseen tai työelämään toteutuu. Nämä ilmiöt voivat vakiintua sekä yksilötasolla että yhteiskunnan tasolla.

Stigmaa kohdistuu moniin ryhmiin ja ilmentymiä on sekä ulkoisina asenteina että sisäistettynä häpeänä. Esimerkkejä ovat mielenterveys- ja päihdeongelmat, pitkäaikaissairaudet, vammaisuus, etninen tai uskonnollinen tausta, maahanmuuttajataustaiset sekä seksuaali- ja sukupuoli-identiteetti. Väittäminen ja syrjintä voivat ilmetä arjessa, työelämässä sekä terveydenhuollossa, mikä heikentää yksilöiden hyvinvointia ja osallisuutta.

Ehkäisyssä korostuvat tiedonlevitys, kontaktipohjaiset lähestymistavat, myönteinen mediakuvasto ja epäkohtien purkaminen kielellisesti sekä rakenteelliset toimet kuten lainsäädäntö ja organisaatioiden käytänteiden parantaminen. Pitkäjänteinen työ vaatii sekä yksilö- että yhteiskunnallisia toimenpiteitä ja osallistavaa otetta.