sovitusopista

Sovitusoppi on kristillisen teologian käsite siitä, miten ihmiset voivat tulla Jumalan kanssa sovitetuiksi, kun synti ja pahuuden vaikutukset rikkovat yhteyden. Oppi käsittää sen, miten Jumalan armo, anteeksianto ja vanhurskautus toteutuvat Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen työssä, sekä miten ihminen osallistuu tähän lahjaan uskon ja elämäntavan kautta. Sovitus nähdään sekä yksilöllisenä että kosmisen mittakaavan tapahtumana: Jumalan yhteys ihmisen kanssa palautuu, ja ihminen kutsutaan elämään Jumalan tahdon mukaan.

Historian saatossa sovitusopille on esitetty useita malleja. Anselm Canterburyn tyydytysoppi (tyydytysteoria) väittää, että synti asettaa velan Jumalalle, jonka Kristus täyttää ihmisyyden puolesta. Sen rinnalle on noussut rangaistuksen sijaiskärsityksen teoria (penal substitution), jonka mukaan Kristus kärsii ihmisille tuomion. Lisäksi Christus Victor -malli korostaa Kristuksen voiton synnin, pahan ja kuoleman yli. Moraalivaikutusteoria puolestaan korostaa, että Kristuksen elämä ja kuolema osoittavat Jumalan rakkauden ja herättävät ihmisessä uskon ja parannuksen. Lunastusoppi näkee Kristuksen maksaneen lunastusmaksun syntisille, jolloin vankeus synnin ja kuoleman vallasta purkautuu. Erilaiset kirkolliset perinteet ovat korostaneet lisäksi yhteyttä Jumalaan ja deifikointia (deifikointi/theosis).

Nykykeskustelussa pyritään yhdistämään näitä näkemyksiä sekä huomioimaan nykypäivän kulttuuriset ja eettiset kysymykset ja mahdolliset laajentuneet näkökulmat, kuten universalismin ja sosiaalisen ulottuvuuden. Kritiikit huomauttavat, että sovituskuvaukset voivat jättää ulkopuolelle osan ihmisistä tai epäillä Jumalan vanhurskautta, ja keskustelu jatkuu.