singulaarimuodot

Singulaarimuodot ovat kieliopillisia muotoja, jotka ilmaisevat yksikön luvun. Niitä esiintyy useilla sanaluokilla, kuten substantiiveissa, pronomineissa, adjektiiveissa ja määräisessä. Joissakin kielissä verbitkin voivat taivutua yksikön mukaan. Yksikön muodon tarkoituksena on erottaa viittaukset yhdestä esineestä tai ilmiöstä monikosta.

Miten singulaarimuodot muodostuvat, vaihtelee kielittäin. Usein yksikön muoto syntyy sanalle lisättävällä taivutuspäätteellä, mutta joissakin kielissä yksikön merkintä voi olla ilman erillistä loppua (zero marking). Toisinaan sekä sanan sisäinen vokaali- tai konsonanttirakenne voi muuttua taivutuksen yhteydessä. Lisäksi osa kielistä käyttää sanan rinnalla determinereja tai adjektiiveja, jotka sopivat yksikköön, jolloin kongruenssi tarkoittaa sekä määrää että lukua.

Kielissä on suuria eroja sen suhteen, miten yksikkö ja monikko ilmenevät käytännössä. Esimerkiksi englannissa monikko muodostuu usein lisäämällä pääte -s tai -es; saksassa monikon muodot vaihtelevat sekä sanan sisäisten muutosten että päätteiden avulla (esim. Hund vs Hunde). Suomi käyttää yksikön ja monikon päätekohtaisia taivutuksia, kuten talo vs talot. Muissa kielissä, kuten mandarinin kiinassa, yksikön ja monikon erottaminen voi olla vähäisempää tai epäselvää ilman numeraalisia määriä tai mittayksiköitä.

Käytännössä singulaarimuodot ovat keskeisiä kieliopissa ja kirjoitettavassa tek steissä, sillä ne vaikuttavat sanayhteyteen, adjektiivien ja pronominien kongruenssiin sekä lauserakenteisiin. Ne ovat myös keskeinen osa kielen käsittelyä kieliteknologiassa ja kieltenoppimisessa.