siirtohinnoittelussa

Siirtohinnoittelussa tarkoitetaan konsernin sisäisten liiketoimien, kuten tavara- ja palveluketjujen sekä rahoitusjärjestelyjen, hinnoittelua sidosryhmien välillä. Tavoitteena on varmistaa, että hinnat vastaavat markkinaehtoja ja että verotuksen perusteet jakautuvat asianmukaisesti sekä kansainvälisesti että kotimaisessa lainsäädännössä. Siirtohinnoitteluun liittyy usein monikansalliset yritykset ja muut konserniyhteydet.

Keskeinen periaate on arm's length -periaate: sisäiset hinnat tulisi asettaa kuin liiketoimet tehtäisiin riippumattomien osapuolien välillä. Tämä vähentää verotuksellisia riskitekijöitä ja parantaa veronmaksun oikeudenmukaisuutta. OECD:n Transfer Pricing Guidelines sekä kansallinen lainsäädäntö ohjaavat käytäntöä; veroviranomaiset voivat määrätä korjauksia, jos todelliset hinnat poikkeavat markkinaolosuhteista.

Hinnoittelumenetelmät: Cup (comparable uncontrolled price), RPM (resale price method), Cost Plus ja TNMM ovat yleisimpiä vaihtoehtoja. Valinta perustuu liiketoiminnan luonteeseen, käytettävissä oleviin vertailukohteisiin sekä datan laatuun. Usein yhdistellään useita menetelmiä ja testataan, missä tapauksessa tulokset ovat johdonmukaisia.

Dokumentaatio ja valvonta: useat veroviranomaiset edellyttävät siirtohinnoittelun dokumentaatiota, joka kuvaa konsernin rakenteen, liiketoiminnan, hinnoittelun logiikan sekä vertailukelpoiset transaktiot. Yleisiä muotoja ovat master file, local file ja tarvittaessa country-by-country-raportointi suuryrityksille. Riitatilanteissa verotarkastukset voivat johtaa korjauksiin ja lisäveroon sekä mahdollisesti seuraamuksiin.