sekuensointi

Sekuensointi, tai sekvensointi, viittaa prosessiin, jossa DNA:n, RNA:n tai proteiinin jaksot (sekvenssit) määritetään peräkkäisessä järjestyksessä. Menetelmä on keskeinen molekyylibiologian ja geenitekniikan alalla, sillä se mahdollistaa geenien, geenien toiminnan ja niiden roolin tutkimisen solun toiminnassa. Sekvensointi perustuu kemiallisiin tai fysikaalisiin menetelmiin, joilla voidaan lukea nukleotidien (adeniini, tymiini, guaniini, sytoosi) tai aminohappojen järjestystä.

Ensimmäiset sekvensointimenetelmät kehitettiin 1970-luvulla, kuten Frederick Sangerin kehittämä menetelmä proteiinien sekvensoimiseen. DNA:n sekvensointi edistyi merkittävästi 1980-luvulla, kun Allan Maxamin ja Fredrick Sangerin ryhmät kehittivät kemialliset sekvensointimenetelmät. Nykyisin sekvensointi on automatisoitunut ja nopeaa, esimerkiksi pyridoksiini- tai dideoksinukleotidien avulla. Nykyaikaisin menetelmä on massiivinen sekvensointi (engl. *next-generation sequencing*, NGS), joka mahdollistaa nopean ja kustannustehokkaan sekvensointiprosessin suurille DNA- tai RNA-määriin.

Sekuensointi on tärkeä työkalu lääketieteessä, kuten sairauksien geenien tunnistamisessa ja geeniterapian kehittämisessä. Se on myös keskeinen osa bioinformatiikkaa, jossa sekvenssien tietoja käytetään tutkimaan geenien toimintaa ja niiden vuorovaikutuksia. Sekvensointitekniikan kehitys jatkuu, ja uusimmat menetelmät, kuten CRISPR-tekniikka, yhdistävät sekvensointia geenien tarkkaan muokkaukseen.