seerumipitoisuudet

Seerumipitoisuudet viittaavat veriseerumissa olevan aineen määrään. Seerumi on veren hyytymistekijöiden poistettu nestemäinen osa, josta verisolut ja fibrogeeniline osa ovat poissa. Pitoisuudet ilmoitetaan yleisimmin massayksiköissä kuten mg/L tai μg/L, ja joissakin tapauksissa nmol/L tai mmol/L riippuen analyytävästä aineesta. Seerumipitoisuudet ovat keskeinen mittaus kliinisessä kemiassa, diagnostikassa ja terapeuttisessa lääkeaineiden seurantaan.

Näytteet kerätään laskimoverestä, ja seerumi saadaan erotettua näytteestä sentrifugoinnilla. Analyysissa voidaan käyttää monenlaisia menetelmiä, kuten immunokemiallisia testejä (esim. immunoassay), sekä kromatografisia menetelmiä ja massaspektrometriaa (LC-MS/MS). Preanalyyttiset tekijät, kuten paasto, vuorokausirytmi, säilytysolosuhteet ja näytteen käsittely, voivat vaikuttaa pitoisuuksiin. Eri laboratorioissa ja menetelmissä voi olla hieman erilaiset viitearvot.

Viitearvot ja tulkinta riippuvat laboratoriosta, väestöstä ja käytetystä menetelmästä. Pitoisuuksia tulkitaan diagnoosin asettamisessa, hoidon seurannassa ja lääkeaineiden terapeuttisessa valvonnassa. Monilla aineilla seerumipitoisuus on vain osa kokonaiskuvaa; tärkeää on myös huomioida vapaa (ei-proteiinien sitoma) osuus, joka voi olla toimintakykyisempi, esimerkiksi lääkeaineiden kohdalla. Tulkinnassa huomioidaan kliininen konteksti ja potilaan tila.

Käytännössä seerumipitoisuuksien mittauksia ohjaa laadunvarmistus, standardointi ja viitearvojen ajantasaisuus. Laboratorioiden antamat tulkintaohjeet sekä kliinisen hoidon tarpeellisuus perustuvat näihin pitoisuuksiin, mutta päätökset tehdään aina yhdessä potilaan yleiskuvan kanssa.