säätutkimuksen

Säätutkimus on ilmakehän ilmiöiden, sääjärjestelmien ja niihin vaikuttavien prosessien tieteellinen tutkimus. Se kattaa meteorologian, klimatologian sekä ilmanlaatuun, ilman fysiikkaan ja kemiaan liittyvät tutkimusalat. Tavoitteena on ymmärtää, miksi sää muuttuu, selittää sääilmiöitä sekä kehittää ennusteita ja ilmastonmuutoksen malleja.

Tutkimuksessa kerätään havaintoja maanpäällisiltä mittausasemilta, radiosondeista (ilmapalloista), radareista ja satelliiteista. Datan yhdistämisessä käytetään datan assimilaatio -menetelmiä, joilla havaintoja integroidaan ilmakehän malleihin. Numerinen sääennustus (NWP) simuloi ilmakehää useissa mittakaavoissa, ja ennusteita parannetaan käyttämällä ensemble-ennusteita, jotka antavat todennäköisyys- ja epävarmuuskuvia. Ilmaston tutkimuksessa käytetään yleisiä kiertomalleja (GCM) sekä alueellisia ilmastomalleja tutkimus- ja päätöksentekotarkoituksiin.

Historian näkökulmasta säätutkimus kehittyi 1800-, 1900- ja 2000-luvulla meteorologian edistyessä. Radiosondeiden käyttöönotto 1930-luvulla ja satelliittien yleistyminen 1960-luvulla laajensivat havaintokantaa ja paransivat mallinnusta. Moderni numeerinen sääennustus kehittyi 1950-luvulta eteenpäin.

Säätutkimus Suomessa ja muualla yhdistyy sekä yleiseen tieteelliseen fundamentti- tutkimukseen että soveltavaan päätöksentekoon. Suomessa keskeisiä toimijoita ovat Ilmatieteen laitos (FMI) sekä yliopistot ja tutkimuslaitokset, jotka kehittävät havainto-, mallinnus- ja analyysimenetelmiä sekä tuotannollisia ennusteita.

Sää- ja ilmastotutkimuksen tulokset vaikuttavat päivittäisiin sääennusteisiin, ilmanlaatuun, turvallisuuteen ja liiketoimintaan. Ne tukevat maanviljelyä, ilmailua, meriliikennettä sekä kaupunkisuunnittelua ja varautumista äärimmäisiin sääilmiöihin sekä pitkän aikavälin ilmastonmuutoksen ennusteita.