riippuvuuskriittisyys

Riippuvuuskriittisyys on termi, jota käytetään kuvaamaan kriittistä lähestymistapaa riippuvuuksien tutkimiseen ja politiikkaan. Sen mukaan riippuvuudet eivät rajoitu yksilöllisiin vikomuksiin tai sairausmalleihin, vaan ne rakentuvat vuorovaikutuksessa sosiaalisten, taloudellisten ja kulttuuristen rakenteiden kanssa. Käsitys painottaa sekä yksilön kokemusta että yhteiskunnallisia olosuhteita, sekä kyseenalaistaa stigmaa ja moraalista syyllistämistä.

Käsitteellisesti riippuvuuskriittisyys tähdentää usein seuraavia teemoja: riippuvuuksien kuvaus ja määritelmät heijastavat aikansa valtapiirejä; hoito- ja tukimuodot voivat vahvistaa syrjäytymistä tai marginalisointia; sekä lainsäädäntö, rahoitus ja palvelujärjestelmät luovat tai lieventävät riski- ja suojaavia tekijöitä. Keskeistä on tarkastella valtarakenteita, esimerkiksi miten taloudellinen eriarvoisuus, rangaistusnäkökulmat ja julkinen politiikka muovaavat ihmisarvoa ja hoitomahdollisuuksia.

Tutkimuksessa ja käytännön työssä riippuvuuskriittisyys hyödyntää muun muassa kriittistä diskurssianalyysiä, osallistuvaa tutkimusta sekä laadullisia menetelmiä, jotka tuovat esiin käyttäjien ääniä ja kokemuksia. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä riippuvuuksien monimutkaisuudesta ja edistää politiikkoja sekä palveluita, jotka huomioivat ennaltaehkäisyn, haittojen vähentämisen sekä muistamisen ja osallisuuden.

Kritiikkiä riittävän kriittinen näkökulma kohtaa lähtee usein siitä, ettei sen tulisi syrjäyttää tarvetta lääketieteelliselle hoidolle tai ei-täysin relatistista ymmärrystä riippuvuuksien biologisista ja haitallisista vaikutuksista. Riippuvuuskriittisyys nähdään usein osa laajempaa keskustelua psykososiaalisesta hyvinvoinnista ja oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta.