reluktanssiin

Reluktanssi on magneettikierroksen ominaisvastus, joka vastustaa magneettista virtauksesta johtuvaa magnetisaatiota. Se määritellään magnetomotorisen voiman F ja magneettisen flux Φ välisenä suhteena: F = R Φ. Toisin sanoen reluktanssi kuvaa sitä, kuinka paljon magneettinen voima tarvitsee saamaan tietyn määrän fluxia läpi kierroksen. Reluktanssia pidetään analogiana sähkövastukselle, ja sen yksikkö SI-järjestelmässä on ampere-kierroksia per Weber (At/Wb), mikä vastaa käänteistä henryä (H−1).

Jos magneettinen polku on homogeenista materiaalia, jonka pituus on l ja poikkipinta-ala A sekä suhteellinen permeabiliteetti μr, reluktanssi on R = l/(μ0 μr A). Mikäli materiaali vaihtelee, käytetään integrointia R = ∫ dl/(μ(l) A(l)). Ilmikuoren tai -rakojen läsnä ollessa μ on pieni ja näillä raoilla voi olla suurimmat reluktanssit, jolloin ne hallitsevat kierroksen vastusta.

Käytännössä magneettisessa kierrossa kokonaisreluktanssi Rt saadaan summina yksittäisistä segmenteistä: Rt = Σ R_i. Magneettinen flux Φ saadaan F jaRt avulla: Φ = F / Rt. Tämä periaate on keskeinen esimerkiksitransformaattoreiden ja käämien suunnittelussa, missä korkea permeabiliteetti ja ohuet raot pienentävät reluktanssia, kun taas ilmaraot lisäävät sitä ja siten rajoittavat fluxia.

Näin ollen reluktanssi on keskeinen käsite magneettisessa kiertossa, jolla on suora vaikutus siihen, kuinka paljon magneettinen flux voidaan tuottaa tietyn magnetomotorisen voiman avulla ja miten materiaalin sekä geometria vaikuttavat magneettiseen suorituskykyyn.