reaktiokäytöksessä

Reaktiokäytöksessä tarkoitetaan yksilön toimintojen kokonaisuutta, joka syntyy vastauksena ulkoisiin tai sisäisiin ärsykkeisiin. Se voi olla automaattista ja tiedostamatonta, kuten refleksit, tai tavoitteellista ja opittua, kuten klassinen tai operantti ehdollistuminen. Reaktiokäytöksiä tutkitaan psykologiassa, neurotieteissä ja käyttäytymistieteissä, ja niitä tarkastellaan sekä yksilön sisäisten prosessien että ympäristön vaikutusten näkökulmasta.

Mekanismeina reaktiokäytöksessä ovat muun muassa refleksikaaret, klassinen ehdollistuminen ja operantti ehdollistuminen. Refleksit ovat välittömiä vasteita, jotka syntyvät pääasiassa selkäytimen ja aivorungon toimintana ilman tietoista ohjausta. Klassinen ehdollistuminen perustuu oppimiseen, jossa neutraali ärsyke alkaa ennakoida merkityksellistä ärsykettä. Operantti ehdollistuminen puolestaan perustuu siihen, että käyttäytymistä vahvistetaan tai heikennetään sen seurauksilla. Eri aivoalueet, kuten mantelitumake, etuaivokuori ja pikkuaivot, osallistuvat oppimiseen ja tunteiden säätelyyn.

Mittaaminen ja sovellukset keskittyvät reaktioaikojen, vasteiden pituuksien ja virheiden määrän havainnointiin sekä erilaisten fysiologisten mittausten tulkintaan. Näitä käytetään kokeellisissa asetelmissa, käytöksen analyysissä sekä suunnittelussa, esimerkiksi ihmisen ja koneen välisessä vuorovaikutuksessa tai koulutuksen ja kliinisen arvioinnin yhteydessä.

Rajoitukset korostavat kontekstisidonnaisuutta: sama ärsyke voi tuottaa erilaisia vasteita riippuen motivaatiosta, vireystilasta, tunteista ja kulttuurisista tekijöistä sekä yksilöllisistä eroista. Tämä asettaa haasteita yleistettävyydelle ja tulkinnalle.