rautapitoisuudella

Rautapitoisuus on mitta siitä, kuinka paljon rautaa aines sisältää. Sitä käytetään kuvaamaan rautan määrää eri matriiseissa ja se voidaan ilmoittaa useilla yksiköillä riippuen sovelluksesta, esimerkiksi massaprosenttina (wt%), mg/kg (ppm) tai μg/kg (ppb).

Käyttökonteksteja ovat geologia ja malmifyysika; kaivannaisteollisuudessa rautapitoisuus määrittää malmin laatua ja taloudellista arvoa. Maaperässä ja kivilajissa rautapitoisuus vaihtelee usein muutamasta prosentista useisiin kymmeniin prosentteihin. Malmissa korkea rautapitoisuus mahdollistaa tehokkaan metallin erottelun; runsaasti rautaa sisältävät mineraalit kuten magnetiitti (Fe3O4) ja hematite (Fe2O3) sisältävät suuria rautapitoisuuksia, noin 60–72% Fe:a massasta. Juomaveden ja ympäristön tutkimuksissa rautapitoisuus viittaa usein liuenneen tai kiinteän raudan määrään ja voi vaikuttaa laatuun sekä teknisiin prosesseihin.

Mittaustavat ja näytteenvalmistus ovat keskeisiä osa-alueita. Näytteet voivat vaatia happiliuotusta tai kiinteälle aineelle soveltuvaa analyysiä. Tavallisimmat määritysmenetelmät ovat atomic absorption spectroscopy (AAS), inductively coupled plasma optical emission spectroscopy (ICP-OES) ja massaspektrometria (ICP-MS). Röntgenfluoresenssi (XRF) mahdollistaa nopean, ei-tuhoisan mittauksen kiinteistä näytteistä. Tulokset esitetään usein massan osuutena (wt%) tai pitoisuutena mg/kg.

Rautapitoisuuden tunteminen on tärkeää sekä raaka-aineiden hyödyntämisessä että ympäristön seurannassa sekä elintarvikkeiden ravitsemuksellisen koostumuksen arvioinnissa.