rauhoitukseen

Rauhoitus tarkoittaa keinoja, joilla lievitetään pelkoa, ahdistusta ja kipua sekä helpotetaan hoito- tai tutkimustilanteita. Sen tavoitteena on parantaa potilaan kokemusta, turvallisuutta ja hoidon onnistumista. Rauhoitus voi olla ei-lääkkeellinen tai lääketieteellinen.

Ei-lääkkeellisiä keinoja ovat esimerkiksi rauhallinen kommunikointi, potilaan valmistelu ja tutustuminen hoitotilanteeseen, ympäristön rauhoittaminen, rentoutumistekniikat sekä kivun ja ahdistuksen vähentäminen non-farmakologisilla menetelmillä. Lääketieteellinen rauhoitus puolestaan kattaa sedatiivisten tai anestesiaan liittyvien lääkkeiden käytön. Yleisimmät muodot ovat lievä sedaatio (potilas on hereillä, mutta rauhoittunut), keskivaikea sedaatio (tajunnan säilyminen osittain heikentynyt) sekä syvä sedaatio, jossa potilas on syvästi rauhoittunut eikä useinkaan reagoi normaalisti. Tarvittaessa käytetään yleisanestesiaa. Rauhoitusmenetelmät voivat olla suun kautta annettavia, inhalaatiopohjaisia (esim. ilokaasu) tai laskimonsiirtoisia lääkkeitä, ja niitä käytetään usein yhdistelminä hoidon luonteen ja potilaan tilan mukaan. Myös eläinlääketieteessä rauhoitus on keskeinen keino.

Käyttökohteita ovat muun muassa hammaslääketiede, lastenlääkäri- ja kuvantamistutkimukset (esim. MRI), kiireellishoidot sekä erilaiset tutkimus- ja toimenpiteet. Rauhoitus vaatii koulutetun hoitohenkilökunnan valvontaa, potilaan arviointia sekä asianmukaista monitorointia ja palautumista. Etiikka ja sääntely korostavat potilaan suostumusta, turvallisuutta ja yksilöllistä riskien–hyötyjen arviota. Tutkimusnäkökohtaisesti rauhoituksen vaikutukset riippuvat sekä menetelmästä että potilaan terveydentilasta; oikea valinta ja toteutus vähentävät pelkoa ja parantavat hoitokokemusta ilman liiallista riskiä.