ratifioinnista

Ratifiointi tarkoittaa valtion virallista suostumusta kansainvälisen sopimuksen sitovaksi tekemiseen. Sopimus voi olla neuvotteluissa ja allekirjoitettu, mutta sitovuuden saavuttaminen edellyttää ratifiointia. Ratifioinnin tarkoituksena on siirtää kansainvälinen sitoumus osaksi valtion oikeusjärjestystä ja sitouttaa valtio noudattamaan sopimuksen määräyksiä.

Ratifioinnin käytäntö vaihtelee maittain, mutta yleisesti se tapahtuu hallinnon ja mahdollisesti parlamentin päätöksellä. Joissakin maissa allekirjoitus riittää kansainvälisen sitovuuden muodostamiseen, toiset edellyttävät lainsäädäntöä ennen ratifiointia. Ratifioitu instrumentti toimitetaan yleensä kansainvälisen sopimusten varastointijärjestelmään, ja sopimus tulee voimaan valtiolle joko määrätynä päivänä tai kun tietyt ehdot täyttyvät.

Domestisesti ratifiointi ei aina itsessään riitä; jälkitoimena voidaan tarvita erillistä lainsäädäntöä, jotta sopimuksen määräykset tulisivat osaksi kansallista oikeutta ja sovellettaviksi. Osapuolet voivat tehdä varauksia (reservations) tai tulkintalauseita (interpretive declarations), jotka tarkentavat tai rajoittavat sopimuksen soveltamista tietyissä tilanteissa. Sopimuksesta voidaan myös erota noudattaen sopimuksen itse määritämiä menettelytapoja. Ratifiointi on keskeinen vaihe suhteessa kansainvälisiin velvoitteisiin ja kansalliseen lainsäädäntöön.