preskriptivismille

Preskriptivismi on kielitieteellinen lähestymistapa ja kielenkäytön suunnittelun suuntaus, joka pyrkii määrittelemään ja sääntelemään, miten kieltä tulisi käyttää. Se antaa normeja oikeasta ja väärästä kielestä sekä painottaa kieliopin, oikeinkirjoituksen ja sanaston säännönmukaisuutta. Tavoitteena on usein standardin kielen ylläpito ja ymmärrettävyyden turvaaminen, erityisesti virallisissa ja opetuksellisissa yhteyksissä. Preskriptivismi eroaa descriptivismista, joka tutkii kieltä sellaisena kuin sitä käytetään ilman tuomitsemista.

Historia: Varhaisina aikoina kieliopit ja sanakirjat määrittelivät ”hyvän” kielen muodot. Esikuvia ovat 1700–1800-luvuilla Lindley Murrayn, Samuel Johnsonin ja muiden teokset sekä myöhemmät tyylikirjat ja ohjekirjat. Kielten standardointi nähtiin välineenä yhteisymmärryksen, koulutuksen ja hallinnon sujuvuuden takaamiseksi.

Keskeiset piirteet: Normatiiviset ohjeet kieliopista, ääntämyksestä, sanastosta ja oikeinkirjoituksesta; standardikielen suosiminen sekä alueellisten ja puhuttujen varianttien rajoittaminen; auktoriteetteihin kuten sanakirjoihin, oppikirjoihin ja kielenhallinnasta vastaaviin instituutioihin nojaaminen.

Kritiikki ja nykytilanne: Kritiikot tuovat esiin, että preskriptivismi voi tukahduttaa kielen vaihtelua ja arkipäiväistä käytäntöä. Nykyään monissa tutkimuksissa ja opetuksellisissa käytännöissä korostetaan descriptivismin roolia, ja kielenhallinnassa pyritään löytämään tasapaino perinteisten normien ja käytännön tarpeiden välillä.