postmodernismissa

Postmodernismi on laaja kulttuurisen, filosofisen ja taiteellisen liikkeen nimitys, joka sai laajaa huomiota 1960–1980-luvuilla. Siihen kuuluu vastareaktio modernismin suurille narratiiveille sekä korostus moninaisuudelle, epävarmuudelle ja itseironialle. Postmodernismi esiintyy sekä teoreettisina näkemyksinä että käytännön taiteellisina menetelminä.

Keskeisiä ajattelijoita ovat muun muassa Jean-François Lyotard, joka korosti suurien narratiivien rappeutumista; Michel Foucault, jonka tutkimusvaltain ja tiedon suhteista vaikutti kriittiseen asenteeseen vallankäyttöön; Jacques Derrida, dekonstruktion kehittäjänä; sekä Jean Baudrillard, joka puhui simulacraista ja hyperrealismista. Näiden lisäksi liikkeeseen liitetään erilaisia näkemyksiä, jotka sijoittuvat enemmän kulttuurin, filosofian ja yhteiskuntatieteen rajamaille. Postmodernismi korostaa kontekstuaalisuutta ja kielellistä konstruktivismiä, ei yhtä ainoaa totuutta.

Taiteessa ja arkkitehtuurissa postmodernismi näkyy fragmentaarisuutena, kollaasina, historiallisten tyylien uudelleentulkintoina ja leikillisyytenä. Kirjallisuudessa ja elokuvateossa korostuvat metafiktiivisyys, intertekstuaaliset viittaukset sekä itse viittaamisen teko. Aineksia ja muotokieltä yhdistellään välillä ironisesti tai pastissisesti, mikä avaa tilaa moninaisuudelle ja identiteetin monimutkaisuudelle.

Kritiikissä postmodernismia ovat arvostelleet muun muassa relativismiin ja totuuden kestävyyteen liittyvät väitteet, samalla kun sitä on pidetty keskustelun ja moninaisuuden edistäjänä sekä sosiaalisten ja kulttuuristen ilmiöiden tutkimuksen välineenä. Termiä käytetään edelleen eri aloilla eri tavoin, ja sen rajoja sekä vaikutuksia tulkitaan eri tavoin, välillä vaihtaen sen paikan moderneista ja jälkikäsitteistä.