polyorganosiloksaneihin

Polyorganosiloksaanit ovat siloksaaniperheeseen kuuluvia polymeerejä, joissa ketjut muodostuvat toisiinsa linkittyneistä Si–O–Si -sidoksista ja joissa siliconin atomeille on kiinnittyneinä orgaanisia substituentteja, kuten metyyliryhmiä. Yleisimmin tunnettu esimerkki on polydimetyylisiloksaani (PDMS). Polyorganosiloksaanit voivat olla lineaarisia fluideja, elastomeerisiä tai kovia resiineja riippuen substituenttien sisällöstä ja ristisidosten määrästä.

Ominaisuudet ja etuja ovat korkea lämpötilan kesto, hyvä kemikaalien kesto ja eristyskyky sekä matala pinnan energi, mikä antaa hydrofobisuuden. Si–O–Sii ketju tarjoaa joustavuutta ja alhaisen glass transition -lämpötilan. Ne ovat yleisesti henkisiä, kemiallisesti kestäviä, osittain bioyhteensopivia ja niillä on hyvä sähköneristyskyky. Haittapuolina voivat olla joillekin sovelluksille liikkuvat matalat molekyylipainot, jotka voivat aiheuttaa haihtumista tai tilapäisiä reaktioita joidenkin lisäaineiden kanssa.

Syntetia ja kytkentämenetelmät perustuvat kahteen päätieniin: hydrolyysi- ja polycondensaatioreaktioihin organosilaanien hydroksyy tai alkoksidialkoliiden kautta sekä rengasmaistuminen ts. siloksaanirenkaiden, kuten D4 (okta-metyylisiloksaglyksojen)/D3-tyyppisten, polykiteiden polymerisaatio. Valmiit tuotteet voivat olla lineaarisia silikoniöljyjä tai verkostollisia elastomeerejä. Kytkentä tapahtuu usein additio-kutonneissa plastisissa RTV-sovelluksissa (additio-kynteinen hydrosilylaatio) tai kondensaattikytkennällä kosteudessa.

Käyttökohteet kattavat tiivisteet ja liimat, voiteluaineet, elektroniikan eristeet, lääketieteelliset laitteet sekä kosmetiikka. Ympäristö- ja turvallisuuskysymyksiä koskevat erityisesti lyhytketjuiset syklosiloksaanit, kuten D4 ja D5, jotka voivat olla kasvinkeskeisiä ja pitkäikäisiä ympäristössä. Polyorganosiloksaanit ovat yleisesti hyvin siedettyjä, mutta niiden kokonaisvaikutukset riippuvat rakenteesta, molekyylipainosta ja sovelluksesta.