poikkeussäännöissä

Poikkeussäännöissä on suomalaisessa lainsäädännössä käytetty termi, jolla tarkoitetaan säädösten niiden pykälien tai säännösten osia, joissa määritellään poikkeuksia yleissääntöön. Ne kertovat, milloin yleissääntö ei sovikaan, soveltuu toisella tavalla tai koskee vain tiettyjä tapauksia.

Poikkeussäännöillä on tarkoituksena mukauttaa yleisiä sääntöjä erityisiin tilanteisiin, käytännön tarpeisiin tai julkisen politiikan tavoitteisiin. Ne voivat rajata, laajentaa tai poistaa yleissäännön soveltamista sekä asettaa ehtoja, rajoja, aikajaksoja tai erityisiä menettelytapoja. Poikkeussäännöt esiintyvät laaja-alaisesti oikeudenaloilla kuten hallinto-oikeudessa, siviilioikeudessa, verotuksessa ja sosiaalivääristökset huomioivassa sääntelyssä.

Tyypillisesti poikkeussäännöt sisältävät: selvästi määritetyn poikkeuksen soveltamisen edellytykset; poikkeuksen vaikutuksen (esimerkiksi alennetun tai poistetun maksun, vapautuksen tai poikkeavan menettelyn); sekä mahdolliset toimivalta- tai maantieteellinen ja aikarajaus. Hyvin laadittuina ne ovat tarkkarajaisia ja niiden kieli on suoraviivaisuutta hakien tarkoituksenmukainen.

Tulkinnoissa poikkeussäännöt tulkitaan yleistä sääntöä tarkemmin kuvaavina ja ne nousevat usein esiin direktiivin, säännösryhmän tai kokonaisuuden sisäisestä järjestyksestä. Mikäli poikkeussääntö ja yleissääntö ovat ristiriidassa, poikkeussääntöjen erityisluonne tai ydinlauseet ohjaavat tulkintaa.

Poikkeussäännöistä hyödyntävä lainsäädäntö pyrkii selkeyteen ja oikeudenmukaisuuteen antamalla konkreettisia poikkeustilanteita koskevia ratkaisuja.

---