plukattukielisoittimet

Plukattukielisoittimet ovat kielisoittimia, joiden pääasiallinen äänentuotto perustuu kielten näppäilyyn sormin tai plektran avulla. Kielten värähtely välittyy soitinrunkoon ja resonoi sen rakenteen sisällä, mikä vahvistaa ja muokkaa äänen. Tämä ryhmä kattaa laajan valikoiman instrumentteja ympäri maailmaa.

Rakenteen mukaan plukattukielisoittimet voivat olla sekä kaulallisia että kaulattomia. Esimerkiksi kitara, lute (lauta), mandoliini ja banjo ovat tavallisia kaulallisia instrumentteja, joissa kielet sijaitsevat fretatun kaulan päällä. Kaulandomaiset tai runkoon kiinnitetyt kielisoittimet, kuten kantele, guqin, guzheng ja koto, ovat yleensä ilman tavallista kaulaa ja soivat suurikokoisemmilla resonanssialueilla. Kielet voivat olla nylon-, ruostumattomasta teräksestä tai muista materiaaleista valmistettuja, ja ne ovat usein eripituisia ja jännitteisiä.

Soittotekniikat vaihtelevat instrumentin mukaan, mutta plukkaus suoritetaan tavallisesti sormin, kynsillä tai plektran avulla. Yleisiä tekniikoita ovat strumming (rytmin tahdikas iskuttelu), arpeggio- tai yksittäinen plukkaus sekä tremolo; joissakin kulttuureissa käytetään myös erityisiä plukkaus- ja rytmiaiheitteita, kuten rasgueadoa.

Esimerkkejä merkittävistä plukattukielisoittimista ovat länsimaiset kitara, lute ja mandoliini sekä banjo; Itä- ja Kaakkois-Aasian kantele, guqin, guzheng ja koto; Etelä-Aasian sitar ja sarod; sekä Lähi-idän oud ja Afrikan kora. Plukattukielisoittimet muodostavat laajan perinteen, jossa plukkaus on keskeinen äänentuoton keino.