pitoisuusrajan

Pitoisuusraja on suurin sallitun pitoisuuden taso haitallisessa aineessa tietyssä ympäristössä ja tietyn ajanjakson kuluessa. Se toimii keskeisenä välineenä terveyden ja ympäristön suojelemisessa sekä riskien hallinnassa. Pitoisuusrajoja säädetään sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla, ja niitä sovelletaan muun muassa ilmanlaadussa, veden laadussa, elintarvikkeissa sekä teollisuusprosesseissa.

Pitoisuusrajoja voidaan luokitella eri tavoin sovelluksen mukaan. Työympäristössä yleisimpiä ovat aikavetoiset arvot, kuten Time-Weighted Average (TWA) ja lyhytaikaiset altistusrajoit Arvot (Short-Term Exposure Limit, STEL). Ympäristön ja kuluttajatuotteiden turvallisuudessa rajoja määritetään usein aineittain tai medioittain, esimerkiksi veden, ilman tai materiaalien pitoisuuksien osalta.

Mittaaminen ja valvonta ovat keskeisiä pitoisuusrajojen toimeenpanossa. Arvot mitataan ja tarkastellaan laboratoriotutkimuksin, kenttämittauksin sekä säännöllisin valvontakäynnein. Mittayksiköt riippuvat kontekstista, yleisimpiä ovat mg/m3 ilmassa sekä mg/L tai mg/kg nesteissä tai kiinteissä aineissa.

Käytännössä pitoisuusrajoja noudatetaan esimerkiksi työpaikoilla siten, että altistumista pienennetään teknisin toimenpitein, kuten ilmanpuhdistuksin, prosessin muokkauksin tai suojavarustein. Ympäristön ja elintarvikkeiden turvallisuuden kannalta noudattaminen vaatii valvontaa, raportointia ja tarvittaessa säädösten tiukentamista tai toimeenpanotoimia viranomaisten toimesta.