pienmolekyyliä

Pienmolekyyliä on kemiallinen käsite, jolla tarkoitetaan yhdisteitä, joiden molekyylipaino ja rakenne ovat pienet verrattuna makromolekyyleihin kuten proteiineihin ja nukleiinihappoihin. Yleisesti pienmolekyylien molekyylipaino on muutamasta kymmenestä sataan sataan daltoniin, ja ne ovat useimmiten alle noin 1000 Da:n suuruisia. Pienmolekyylit voivat olla orgaanisia tai epäorgaanisia.

Esimerkkejä pienmolekyyleistä ovat sekä orgaanisia että epäorgaanisia yhdisteitä. Orgaanisiin pienmolekyyleihin kuuluvat muun muassa etanol, glukoosi, aseton ja monet muut pienet hiilivedyt ja moniaineiset metaboliitit. Epäorgaaniset pienmolekyylit sisältävät usein epäorgaanisia ioneja tai pieniä epäorgaanisia molekyyleitä, kuten vesi (H2O), hiilidioksidi (CO2), ammoniakki (NH3) sekä suolahappo (HCl).

Pienmolekyylien ominaisuuksiin kuuluu yleensä alhainen molekyylipaino, suhteellisen yksinkertainen rakenne ja kyky diffundoitua helposti sekä solukalvon yli että biologisissa järjestelmissä. Niiden rooli biologiassa on keskeinen: ne toimivat energianlähteinä, rakennuspalikoina metaboliareiteille sekä välittäjäaineina ja signaalimolekyyleinä. Monia lääkkeitä ja tutkimuksessa käytettäviä reagentteja on pienmolekyylisiä, mikä selittää niiden huomattavan merkityksen farmasioissa ja kemiassa.

Tutkimuksessa ja sovelluksissa pienmolekyylien tunnistus ja määritys perustuvat yleisesti kromatografiaan, spektroskopiaan sekä massaspektrometriaan. Tämä mahdollistaa sekä perustutkimuksen että laadunvarmistuksen.