peruspolymeeriä

Peruspolymeeri on termi, jota käytetään kuvaamaan polymerin päärunkoa, joka koostuu toistuvista monomeeriyksiköistä. Runko määrittelee suurimman osan materiaalin ominaisuuksista, kuten lujuuden, muovautuvuuden ja lämmönkestävyyden. Peruspolymeeri toimii usein pohjana erilaisille muokkauksille, kuten sivuketjujen lisäämiselle, toiminnallisten ryhmien kiinnittämiselle tai copolymeroinnille.

Tyypillisiä peruspolymeerejä ovat polyolefiinit (PE, PP), polystyreeni, polyvinyylikloridi (PVC), poly(metylimetakrylaatti) (PMMA) sekä erilaiset polyesterit ja nylontyyppiset materiaalit. Nämä polymerit syntetisoidaan usein lisäpolymeroinnilla, jossa toistuvia monomeeriyksiköitä liittyy ketjuun radikaalisella, anionisella tai kationisella tavalla, tai kiertopolymeroinnilla ring-opening -menetelmillä.

Peruspolymeeriä voidaan muokata copolymeroinnilla; siihen voidaan liittää sivuketjuja tai funktionaalisia ryhmiä, jolloin saavutetaan uusia ominaisuuksia kuten parempi tulostettavuus, parempi tulenkestävyys tai parempi yhteensopivuus muiden materiaalien kanssa. Copolymeerit voivat olla satunnaisia, blokki- tai alternoituja.

Sovelluksiltaan peruspolymeerit muodostavat perustan pakkauksille ja muovimateriaaleille sekä kuituihin, biomateriaaleihin, tekstiili- ja elektroniikkateollisuuden tuotteisiin. Ymmärrys peruspolymeerien ominaisuuksista ja niiden muokkausmahdollisuuksista on keskeistä materiaalitieteessä ja kemian aloilla.