perusilmiöissä

Perusilmiöissä tarkoitetaan koulutuksessa käytettävien yleisten ja havainnollisten ilmiöiden joukkoa, jotka muodostavat luonnontieteellisen ymmärryksen rakennuspalikoita. Näitä ilmiöitä valitaan siten, että ne ovat helposti havaittavissa, toistettavissa ja merkityksellisiä oppilaille. Perusilmiöt toimivat lähtökohtina sekä fysiikan että kemian perusmallien oppimiselle ja auttavat ymmärtämään, miten luonto toimii pienestä mittakaavasta suurempiin ilmiöihin.

Esimerkkejä ovat liikkeen ja vuorovaikutusten ilmiöt, kuten nopeus, kiihtyvyys ja kitka; lämmönsiirto ja faasimuutokset; valon ja äänen ilmiöt, kuten heijastuminen ja taittuminen; sekä sähkömagnetismin ilmiöt, kuten sähkövirta ja magneettinen vuorovaikutus. Näiden ilmiöiden kautta opitaan sekä mekanian, lämmön, valo- ja ääni-ilmiöiden että sähkö- ja magneettisien ilmiöiden perusteita sekä aineen ominaisuuksiin liittyviä käytäntöjä.

Opetuksessa perusilmiöitä lähestytään havainto- ja kokeellisuuslähtöisesti: oppilaat muodostavat hypoteeseja, suunnittelevat kokeita, keräävät dataa ja kehittävät malleja ilmiöiden selittämiseksi. Tämä lähestymistapa tukee ilmiöihin perustuvaa oppimista, joka on ollut keskeinen osa nykyistä suomalaisen luonnontieteen opetusta.

Roolinsa on laaja: ne muodostavat opetusmateriaalin ja arvioinnin keskipisteen, auttavat oppilaita siirtämään oppimaansa arkipäiväisiin tilanteisiin ja tukevat siirtymää kohti syvällisempää tieteellistä ymmärrystä.