performanssitaiteessa

Performanssitaide on taiteen laji, jossa taiteellinen toiminta ja esiintyjän keho muodostavat teoksen. Teos syntyy yleensä live-esiintymisen aikana ja on vahvasti väliaikainen, rajoittuen tilaan, aikaan ja yleisöön.

Keskeisiä piirteitä ovat tapahtuman aikajakso, prosessi ja vuorovaikutus sekä usein visuaalisen esineen puuttuminen tai vähäinen rooli. Teoksissa voidaan yhdistää elementtejä kuvataiteesta, teatterista, tanssista sekä kirjallisesta tai teoriaan pohjautuvasta ilmaisusta.

Juuret ulottuvat 1950-luvun ja 1960-luvun kokeellisiin liikkeisiin, kuten Fluxukseen ja happenings-tapahtumiin sekä konseptuaaliseen taiteeseen. Keskeisiä vaikuttajia ovat esimerkiksi Allan Kaprow, Yoko Ono, Vito Acconci, Chris Burden ja Marina Abramović.

Muodot ovat moninaisia: duratiiviset suoritus- ja kestoesitykset, yleisöä osallistavat tapahtumat, tilaan sijoitetut teokset sekä performanssiprojektit, joissa keho ja ajankäyttö ovat keskeisiä. Teokset voivat olla sekä dokumentoitavia että esittäviä, ja niiden rakenteet sekä taustateoriat voivat vaihdella suuresti.

Dokumentointi ja arkistointi ovat keskeisiä: monet teokset ovat väliaikaisia, joten ne tallennetaan usein videoina tai valokuvina sekä kirjallisina muistiinpanoina. Tämä herättää kysymyksiä tekijänoikeuksista, toistamisen ehdoista sekä eettisistä näkökohdista.

Nykyperformanssi on monimuotoista ja monitieteellistä, ja sitä esitetään sekä galleria- ja museotiloissa, festivaaleilla että julkisissa tiloissa sekä verkossa. Tekijät käsittelevät usein identiteettiä, politiikkaa, ruumiillisuutta ja vuorovaikutusta, ja teokset voivat olla ei-tekstuaalisia tai kielellisesti suppeita, mutta välittävät viestejä suorana kokemuksena.