peiliteleskoopit

Peiliteleskoopit, tunnetaan myös heijastusteleskooppeina, käyttävät peilejä valon keräämiseen ja kohdistamiseen kuvan muodostamiseksi. Tämä eroaa linssiteleskoopeista, jotka käyttävät linssejä saman tehtävän suorittamiseen. Peiliteleskooppien keskeinen osa on kovera pääpeili, joka heijastaa kaukaisen kohteen valon takaisin. Tämä valo kohdistetaan sitten pienempään apupeiliin, joka ohjaa sen okulaariin, josta havaitsija voi katsoa kuvaa.

Peiliteleskooppien etuna on, että ne eivät kärsi kromaattisesta aberraatiosta, joka on linssiteleskoopeissa esiintyvä ilmiö, jossa eri väriset valot taittuvat eri tavoin ja aiheuttavat värivirheitä. Koska peilit vain heijastavat valoa, kaikki aallonpituudet heijastuvat samalla tavalla. Tämä mahdollistaa terävämmät ja selkeämmät kuvat, erityisesti suurilla suurennoksilla. Lisäksi peilien valmistaminen voi olla kustannustehokkaampaa kuin suurten linssien, mikä tekee peiliteleskoopeista suosittuja sekä harrastajien että ammattilaisastronomien keskuudessa.

Peiliteleskooppeja on useita erilaisia optisia suunnitelmia, joista yleisimpiä ovat Newton-teleskoopit ja Cassegrain-teleskoopit. Newton-teleskooppi käyttää diagonaalista apupeiliä, joka heijastaa valon teleskoopin sivulle okulaariin. Cassegrain-teleskoopissa puolestaan apupeili heijastaa valon takaisin aukon läpi pääpeilissä olevaan okulaariin, mikä tekee teleskoopista lyhyemmän ja helpommin käsiteltävän tiettyihin sovelluksiin. Suurimmat nykyään käytössä olevat teleskoopit, kuten Hubble-avaruusteleskooppi, ovat peiliteleskooppeja, mikä korostaa niiden merkitystä tähtitieteellisessä tutkimuksessa.